Valtuustoaloite:
Mistä minulle oma koti ja kavereita – yhteisöllisen asumisen mahdollistaminen Keravalla

Tämä kaikkien valtuustoryhmien yhteinen aloite jätettiin valmisteluun kaupunginvaltuustossa 7.10.2019.

Yhteisöllisen asumisen mahdollistamiseen keskeisille paikoille palvelujen ääreen on etsittävä keinoja. Yksinäisyys on suomalaisten suurimpia ikääntymiseen liittyviä huolia, samoin pelko siitä, että erilaiset vaivat lopulta erottavat elämänkumppanit toisistaan asumaan erillään.

Tavoitteina on kotona asumisen mahdollistaminen kunnon heikentyessä sekä pariskuntien yhteisasumisen mahdollistaminen toisen kunnon heikentyessä. Tavoitteena on myös turvallisuuden tunteen lisääminen sekä yksinäisyyden tunteen vähentäminen yhteisöasumisen turvin. Yhdessä harrastaminen ja tarvitessa naapuriavun saaminen rikastuttavat elämää.

Tarkoituksena on asumismuotojen monipuolistaminen ja yhteisöllisen asumismuodon tarjoaminen ikäihmisille. Yhteisöllistä asumista voi olla erimuotoista ja sitä voi sijoittaa esimerkiksi keskustan asumisrakenteeseen, Ahjoon, asuntomessualueelle, Viertolaan ja Jaakkolaan.

Tämä on kaikkien keravalaisten valtuustoryhmien yhteinen aloite ja toivomme hallintokuntien yhteistyötä vastauksen laadinnassa.

Keravan sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Keravan kokoomuksen valtuustoryhmä
Keravan vihreä valtuustoryhmä
Keravan vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Keravan perussuomalaisten valtuustoryhmä
Keravan keskustan valtuustoryhmä
Suomen (KD) kristillisdemokraattien valtuustoryhmä